Flauto Dolce Nokkahuiluyhtye Nokkahuilu
nokkahuilu2
Yhtye Soittajat Musiikki Konsertit Galleria Yhdistys Yhteydenotot Linkit Nokkahuilu3
 
 

Flauto Dolce -nokkahuiluyhtyeen historiaa ja nykypäivää

Flauto Dolcen perusti Aarne Porko (s. 1922 - k. 1995) vuonna 1968. Porko oli espoolainen musiikinopettaja kotoisin Kälviältä, Pohjanmaalta. Hän oli valmistunut Vaasan musiikkiopistosta nykyisestä Kuula-opistosta. Porko oli koulutukseltaan pianonsoiton- ja itseoppinut nokkahuilunsoitonopettaja. Nuorempana hän oli toiminut kiertävänä kotisoitonopettajana ympäri Pohjanmaata. Porko julkaisi myös pianonsoiton soitto-oppaita ja sävellyksiä.

Flauto Dolcen soittajat olivat pääasiassa koululaisia, useimmat Espoosta ja Nurmijärveltä, monet Aarne Porkon oppilaita. Flauto Dolce harjoitteli lauantaiaamuisin Porkon omassa Tapiolan ateljeessa kahden flyygelin kera. Harjoituksien kohokohta oli itse maestron omatekemä välipala, joka oli tehty Porkon Lepsämän puutarhan marjoista ja vihanneksista.

Nokkahuilumusiikin Ystävät ry perustettiin vuonna 1984. Yhdistys perustettiin Aarne Porkon aloitteesta. Hän kutsui koolle soittajien vanhempia yhdistyksen perustamiskokoukseen. Yhdistyksen tehtävänä oli tehdä nokkahuilusoittoa tunnetuksi ja tukea Flauto Dolcen toimintaa. Yhdistys järjesti 1980-luvulla viikonlopun kestäviä nokkahuilukursseja, joihin myös ulkopuoliset olivat tervetulleita. Aarne Porko ja yhdistys järjesti myös Flauto Dolcen soittajille matkan nokkahuilukursseille Englantiin.

Flauto Dolcessa soitettiin sopraano-, altto-, tenori- ja bassonokkahuiluilla ja stemmoissa oli aina useita soittajia. Monissa kappaleissa oli pianosäestys ja erilaisia rytmisoittimia kuten rumpuja, triangeleja jne. Flauto Dolcen ohjelmistossa olivat mm. Tallis, Händel, Telemann, Purcell, Scarlatti, Mozart, Dvorak ja Scott Joplin. Vuonna 1989 julkaistiin “ flauto dolce” nokkahuiluorkesteri NOKKAHUILUMUSIIKKIA I -äänite C-kasettimuodossa.

Flauto Dolce esiintyi vuosittain pääkaupunkiseudulla ja perinteinen Pyhäinpäivänkonsertti järjestettiin Espoon Vanhassa kirkossa. Keväisin Aarne Porko järjesti viikonloppukiertueen kotikonnuilleen Pohjanmaalle. Pohjanmaalle matkattiin, bussilla, junalla tai lentokoneella. Useasti Flauto Dolcen soittajat majoitettiin koteihin. Vuonna 1986 pääsiäisenä Flauto Dolce teki kiertueen Kööpenhaminaan, Tanskaan.

Näillä reissuilla tapahtui kaikenlaisia kommelluksia, kuten erään soittajan alttopussista löytyi kurkku, joka oli tietysti kiireessä keittiönpöydältä sujahtanut pussiin nokkahuilun sijaan. Ja onpa nokkahuilunsoitto yhdistänyt pariskunnan ja uusi musikaalinen soittajasukupolvi on syntynyt.

Vuonna 1995 Aarne Porkon kuoltua Flauto Dolce kunnioitti hänen muistoaan soittamalla hänen hautajaisissaan. Porkon kuoltua Flauto Dolce oli jonkin aikaa ilman musiikillista johtajaa. Vuonna 1996 Nokkahuilumusiikin Ystävät ry:n yhdistyksen puheenjohtaja Risto Liljeströmin kova työ tuotti tuloksia ja yhteistyö alkoi espoolaisen Musikinstitutet Kungsvägenin ja Satu Parkkosen kanssa. Satu Parkkonen toimii Musikinstitutet Kungsvägenissä nokkahuilunsoiton opettajana. Vuonna 2000 Flauto Dolce taiteellisena johtajanaan Satu Parkkonen siirtyi Espoon Työväenopistoon.

18.4.2009 Flauto Dolce sai kunnian avata Suomen nokkahuiluseura ry:n tapahtumapäivän Helsingissä Sibelius-Akatemian Aino Ackté-salissa konsertilla, joka myös äänitettin.

Flauto Dolce tänä päivänä
Nykyään Flauto Dolcen ohjelmisto koostuu pääasiassa renessanssi- ja barokkimusiikista eli nokkahuilun kukoistuksenajan musiikista sekä uudesta musiikista.

Flauto Dolcen soittajat soittavat sopraniino-, sopraano-, altto-, tenori-, f-basso-, c-basso- ja subbassonokkahuilua, joita soitetaan erilaisissa kokoonpanoissa aina duoista ns. monikuoroisiin teoksiin. Silloin yhtye jakautuu kahteen tai kolmeen ’kuoroon’ (chorus), jotka käyvät dialogia keskenään. Flauto Dolceen kuuluu tällä hetkellä 8 soittajaa. Soittajien edellytetään soittavan vähintään kahta eri nokkahuilua sujuvasti.

Omien konserttien lisäksi yhtye esiintyy mm. musiikkiopiston tapahtumissa, jumalanpalveluksissa ja yksityistilaisuuksissa.

Uusia innostuneita soittajia etsitään syksyksi!
Flauto Dolce harjoittelee Vantaan Musiikkiopistolla. Harjoitukset alkavat tiistaina 22.8. klo 19.00-20.30 Patotie 2 B:ssä Vantaan Louhelassa. Lukukausimaksu on 180 euroa ja sisältää 17 kpl 1 1/2 tunnin harjoituskertaa tiistaisin klo 19.00-20.30. Omien konserttien lisäksi yhtye esiintyy mm. musiikkiopiston tapahtumissa, jumalanpalveluksissa ja yksityistilaisuuksissa. Tervetuloa kaikki innostuneet vanhat ja uudet soittajat!

Lisätietoja
Taiteellinen johtaja Satu Parkkonen
satu.parkkonen(at)kungsvagen.fi


Ota yhteyttä, jos tarvitset musiikkia juhlaasi!

 
  Ylös